Opiskelen Helsingin Diakoniaopistossa lähihoitajaksi. Tämä blogi on tehty ammatillisen kasvuni seuraamista varten. Sisältää koulusta saamiani tehtäviä ja omia pohdiskelujani.
lauantai 16. elokuuta 2014
Minä lähihoitajaopiskelijana
Tätä blogia kirjoittaa -92 vuonna syntynyt nuori nainen espoosta. Blogin tarkoitus on välittää mielipiteitäni ja pohdiskelujani, pähkinänkuoressa kasvuani lähihoitajan ammattiin.
Äitini joka on ollut lähihoitajan ammatissa montakymmentä vuotta, kannusti minua hakemaan Rinnekotisäätiölle. Päätin kokeilla, vahvoista ennakkoluuloistani huolimatta.
Lyhyen ajan sisällä tajusin rakastavani työtä. Olin ymmälläni erityisesti siitä kuinka palkka oli erittäin toissijainen asia kun ala antoi niin paljon muilla tavoilla.
Vaikka äitini ansiosta lähdinkin kokeilemaan lähihoitajan työtä, ei hän niinkään toiminut innostajana kokeilemaan alaa. Hän on työskennellyt samassa yksikössä ja samankaltaisen asiakaspiirin kanssa hyvin kauan. Itse haluan taas nähdä kaiken ja kokeilla monenlaisia eri yksiköitä ja työskennellä monien erilaisten ihmisten parissa joilla on erilaiset hoidontarpeet. Innostuin itse kokeilemalla, mutta äitini sai minut avaamaan silmäni mahdollisuudelle että ehkä tämä olisi minullekkin sopiva ammatti.
Koen, että lähihoitajilla tai ylipäätään sosiaali-ja terveydenalan ihmisillä on uskomattoman suuri mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja toimia ihmisten ääninä jotka eivät sitä itse voi saada kuuluville.
Palvelujärjestelmä aiheuttaa harmaita hiuksia kaikille alan ihmisille kun vähästä pitäisi aina pystyä vielä vähentämään.
Haluan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon alan eri puolia.
Tiedän kasvavani paljon tämän kolmen opintovuoden aikana, muutoksen itsessäni huomasin jo kun aloitin työskentelyni alalla.
Tiedostan kuitenkin myös heikkouteni.
Minulla on taipumusta ottaa asioita liian henkilökohtaisesti. Olen myös epävarma kykenemisestäni olla työympäristössä jossa esiintyy paljon aggressiivisuutta tai huumausaineita. Olen kuitenkin motivoitunut kokemaan uusia asioita vaikka loppujen lopuksi toteaisinkin etten itse olisi kykenevä työskentelemään kyseisenlaisessa työyksikössä. Koen että itseni haastaminen voi vain kasvattaa minua ihmisenä.
Helsingin Diakoniaopisto vaikuttaa erittäin mahdollisuuksia pursuavalta koululta ja luokka ryhmämme on aivan mahtava! Luokkahenki on menossa todella hyvään suuntaan, kaikki pikkuhiljaa uskaltavat esittää kysymyksiä ja keskustella yhdessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti