Ihanat asukit

DAY.2

Hoitokodissa jokainen asukas tarvitsee jonkinlaista apua. Vaikkakin itse olin hieman yllättynyt kuinka moni asukas on niinkin omatoiminen kun he ovat. Olen jo tämän parin päivän aikana huomannut kuinka olen itsekin alkanut ajattelemaan vanhuutta. Hoitokodissa on kaikenlaisia ihmisiä. On tehty vaikka mitä ja oltu vaikka minkälaisessa työssä. Mitä tahansa on elämässä tehty ja saavutettu, on kaikilla kuitenkin samankaltainen tilanne nyt. Tuntuu kummalliselta kuulla millaisia he ovat joskus olleet kun näkee mitä heille on tahtomattaan eletystä elämästä riippumatta käynyt. On melko sydäntä särkevää nähdä kuinka kahdessa minuutissa voi unohtaa juuri puhutut asiat. En usko turhautuvani tähän piirteeseen muistisairautta, mutta en myöskään usko että se tuntuu minusta ikinä vähemmän pahalta.

Toisena työpäivänäni tutustuin hieman paremmin "Eteläsiiven" asukkaisiin. He olivat kuin myös toisen siiven asukit, erittäin ihania ja sympaattisia jokaikinen. Pääsin juttelemaan paremmin asukkaiden kuin myös muun henkilökunnan kanssa kun olin päässyt ensimmäisen päivän jännityksestä suurrimmaksi osin eroon. 

Olin aikalailla yhden hoitajan apumiehenä ja seurailin hoitotoimenpiteitä, pääsin myös itse avustamaan yhtä asiakasta aamutoimissa. Se oli jännää. Vaikka on tehnyt samankaltaista työtä useamman vuoden niin tuntuu kun olisi vasta ensimmäistä kertaa silmät pyöreinä työpaikalla. Tähän vaikuttaa asiakkaiden yksilöllisyys ja vaikka asiakkaat vaatisivatkin samaa hoitoa eivät he samallatavalla reagoi hoitoon tai ylipäätänsäkkään ole samanlaisia.

Hoivakodissa ei ole ollenkaan haava-hoitoa tai katetroitavia asiakkaita. Olen onnellinen asiakkaiden puolesta, mutta surullinen menetetystä uudesta kokemuksesta. Tosin eräs hoitaja totesi haavahoidon puutteen merkitsevän hyvää perushoitoa ja se on totta, en edes tullut ajatelleeksi asiaa tältä kannalta. Jee, Kotikallio!