Jaoin yksikössä toista kertaa lääkkeitä ja jännitti hirveästi kun ensimmäinen kerta oli koulussa. Jaoin kuitenkin tärisevin käsin oikein ja tuli hyväolo kun jotain oli koulunpenkiltä jäänyt päähänkin.
Yritin työssäoppimisen aikana keksiä tapoja kehitellä virikkeitä vanhuksille ja aina aikaa ollessa toteuttaa niitä heidän kanssaan. Kävelytin yksikön sisällä ja ulkona, kannustin polkemaan kuntopyörällä minun valvoessani, laitoin musiikkia soimaan, tein palapelejä ja vein ulos sekä luin välillä lehtiä heidän kanssaan.
Loppujenlopuksi hoidon-ja huolenpidon kentästä jäi hyvä maku suuhun. Pidin työpaikasta paljon ja työkavereista. Ilmapiiri oli hyvä vaikka niinkuin jokapaikassa huomasin muutamia kehittämiskohteita ja kohtasin tilanteita joiden minun mielestäni olisi pitänyt mennä toisin. Sain lopullisen selkeyden siihen, ettei vanhustyö ole minun juttuni vaikka omatunto yrittäisikin kyseenalaistaa sitä, koska tarve siellä on aivan järkyttävä. Jos lähtisin erikoistumaan vanhuspuolelle niin toteuttaisin sen mitä varmimmin kotihoitona, koska oma koti ja siellä tehdyt muistot voivat olla hyvinkin apuvälineitä esimerkiksi muistisairauden saralla. Tässäkin tapauksessa haluaisin yksikköön töihin jossa olisi tarpeeksi henkilökuntaa jottei kotihoito muistuttaisi heitteillejättöä ja hoidon lisäksi vanhuksella olisi myös seuraa sekä viriketoimintaa.
Näyttöviikko meni mielestäni hyvin vaikka jännityksellä odotan arviointikeskustelua, koska teoriapuoli on minulle aina ollut haasteellinen osa-alue. Olen äitini tapaan käytännöntyyppi ja tehdä osaan, mutta miksi teen miten teen. Sen selittäminen tuottaa harmaita hiuksia ja ahdistusta, mutta aion valmistautua ja tehdä parhaani niinkuin aina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti